torstai 21. joulukuuta 2017

Doronella potretteja pimmeessä . . .

Johdantona kerrottaneen muutama seikka Ko. lentelystä / potrateerauksesta. Noita aurinkoisia talvipäiviä odotellessa on tullut tavaksi katsoa aamun sää kolmesta Oulun web-kamerasta. Torinranta, satama ja EFAH eli Ahmosuon lentokenttä. Ahmonsuolta ei kovin aikaisin näin hämäränä aikana näe juuri mitään kun siellä ei ole valoja, mutta saa tuulilukemat vertailuun. Sataman kamerasta näkee parhaiten tippuukko taivaalta jottain, onko pilviä, tuuleeko, lastataanko sahatavaraa . . . ⛴ 

Oulu Finland Market
AUTO 1/8  f/2.8 ISO 1000

Noita web-kameroiden kuvia katsellessa on tuo torin kuva jotenkin miellyttänyt silmää vaikka se on suttuinen epätarkka ja ainakin minun näytössä muuttuu illalla toisinaan mustavalkoiseksi. Niinpä sitä tuossa katsellessa kävi mielessä millaisia kuvia tuosta saisi jos nostaisi kopun Kiikelistä ilmaan (max50 m kun ei ole lupaa anottuna lennonjohdosta). Muutenkin on tuo pimeässä lento/kuvaus  alkanut kiinnostamaan kun on jäänyt vähemmälle tai aivan nollaan.

Oulu Finland Market
AUTO 1/8  f/2.8 ISO 1250

16.12.17 lauantai iltapäivänä kamat autoon ja kohti torinrantaa. Sää ei ollut paras mahdollinen -6º C  ja näkyvyys 10 km itä tuuli 3.7 km/h  1.0 m/s  kevyttä lumisadetta.Muuten ilma utuisen sumuinen.  Pakkasta sen verran, että ei aivan pahin keli lapojen jäätymiselle. Pikainen silmäys ympäristöön ja ylöspäin. Ihmisiä vain torilla ja aikomus oli pitää hyvä välimatka toriin. 

Oulu Finland Market

Panoraama kahden edellisen kuvan liitos. En ole sanonut, mutta en voi olla sanomatta tuosta sinisestä siilosta tuossa teatterikuution niskassa . . . 😝 Kunnia itsenäisyyspäivälle, itsenäisyydelle , mutta tuon sinistäminen ainakin minun mielestä yliampuvaa joka paikka valaistu siniseksi  mopo taisi lähteä käsistä. Käviköhän kellään mielessä jotain muuta tapaa juhlistaa päivää / juhlavuotta tai . . . no  no antaapa olla enempi karehtuminen.  Korkeutta vajaa 20 m. Lunta tiputtelee.



Suurinpiirtein tuossa oli varikko ja siitä sellainen 200 metriä torinrantaan.


Oulu Finland Market 
AUTO  1/8  f/2.8 ISO 800

Torinrantaa korkeutta 50m.

Oulu Finland Market 
AUTO  1/10  f/2.8 ISO 800


Oulu Finland Market 
AUTO  1/8  f/2.8 ISO 800


Oulu Finland Market

Kolme edellistä yhteen juotettuna panoraama


Oulu Finland Market
AUTO  1/8  f/2.8 ISO 800

Melkoisen rakeisen puurosia otoksia mutta . . . mutta

Oulu Finland Market 
AUTO  1/8  f/2.8 ISO 800

Teatteri tunkee kuvaan oikein rinta kaarella.


Oulu Finland Market 
AUTO  1/8  f/2.8 ISO 800

Hiukan rajailtu valosilta Pikisaareen tai sieltä pois.

Oulu Finland Market 

Muutamasta kuvasta teipailtu yleiskuva alueesta. 

En ole tosiaankaan aikaisemmin kokeillut dronella ottaa yökuvia ja tulokseen olen n. tyytyväinen. Lumi ja alueen lukuisat valot vastapainona suttuinen ilma kera lumisateen niin tuli mitä tuli . . . joopa joo.
Lopussa sellainen pieni episodi joka meinasi saada rauhallisen miehenkin sanomaan "XXXXX" , mutta tyydyin hieman lievempään "HELEKATTI". Että miksikö nooo, kun laskin kopun alas pimeällä tienpätkällä Kiikelissä ja toin sen auton valoihin niin vilkaisin linssiä (nyt tuli se helekatti) taisi tulla useammankin kerran. Linssissä kiinni kolme isoa lumihiutaletta. Piti pienessä jännässä kotia asti missä vaiheessa ovat kiinni jämineet. Onneksi ei noissa kuvissa näy mitään jälkiä. Taisivat lentää linssiin alastulossa kun laskeuduin keskelle kinosta.
Loppuun muutama ilmoitus Kalevasta vuosien takaa. On se Joulu ollut ennenkin. Niiin Oulusakin.








Kaleva, 23.12.1920, nro 289, s. 2
http://digi.kansalliskirjasto.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti