keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Voihan video Kauppilanranta

Nyt tuli kuvattua Kauppilan rantaa ja tätä osaa kastellista mikä on ollut listalla jo pitemmän aikaa. Tämä nyt talviotos joka kerrataan kesällä. Nyt on muutamalla rainalla kokeiltu kuinka saadaan yhdistettyä Gopro actiokameran Nikon järjestelmäkameran ja Phantom 4 pro dronen kuva ja videomateriaali ja jotta homma ei alkaisi tuntua liian helpolta samaan salattiin sotkettu vielä Zoom H1 tuomaan ääniraitaa. Clipit eivät saisi olla kovin pitkiä sillä näistä muodostuu herkästi kovin suuria paketteja ja pitemmät vievät muokkauksessa ja käsittelyssä paljon aikaa. 😴





Kolme ensimmäistä kuvaa Gopro videolta kaapattu.


Tämä kahdesta drone kuvasta liimailtu.

Sää aivan kiva ja aurinko pitkästä aikaa hieman kurkisti horisontista , mutta kurkisti kuitenkin. Oulun lentoasema kertoo säätä näin  12:20  26. tammikuuta 2018   -3º C  tuuli lounaasta 11.1 km/h   3.1 m/s  selkeää . . . että semmosta tarinoivat.






Meniköhän nuo kadut ja kujat oikein , no ainakin sinnepäin.


Liitto, 19.08.1917, nro 150, s. 4
Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

Sieltä huutamaan puimakonetta pärehöylää tai vesipumppu.  Taitaa olla vähän myöhässä jos nyt lähtee vaikka juosemalla. Liito tuli luettavaksi vähän myöhässä , mutta parempi myöhään kuin sitä ennen silloinkaan . . . vai miten semeni


Kansan Tahto, 13.08.1913, nro 182, s. 4
Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

Jos tämä Juho Mustosen Polkupyöräliike on sama kuin Mustosen pyörä Oy Rautatienkadulla niin sieltähän näitä saa sähkölyhtyjä . Voihan Ko. tuote ehkä olla jo hieman vanhentunutta mallistoa. En ainakaan muista nähneeni aivan äsken liikenteessä.


Kansan Tahto, 13.08.1913, nro 182, s. 4
Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

Olisipa mielenkiintoista tietää tuotiinko t.l. konttoriin puotettu rahakukkaro ja jos tuotiin niin oliko sisältö tallessa. Katontervaajalle olisi hommia ja vuokrattavana huoneisto kaikilla nykyajan mukavuuksilla. Tulleepa mieleen , että mitähän nuo mukavuude ovat silloin olleet . Ei varmaankaan ilmainen nettiliittymä . . . Pakkahuoneenkatu 19 siihenhän on rakennettu 1912 - 1913 Oulun järjestötalo. Nyt alkaa historia humisemaan niin kovin , että ompi parempi lopettaa tai joudun kohta museosivuille selaamaan talon historiikkiä.
Semmosta tälläkertaa. Eipä muuta kuin Joopa . . . joo.

arthakk@yahoo.fi

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Voihan video vanhat kassut tänään




Pari kuvaa Hiukkavaaran kasarmialueelta vuodelta 2017. Videolta kaapattuja.



Pari kuvaa vihaseen hämärässä napattu ja väkisellä Laightroomissa esille kaivettu. Yläkuvassa kokoa verrataan 4 pro droneen. Vakain WG2 johon kiinnitettynä Gopro 5 ja molempiin kaukosäätimet. Tämä paketti nyt ollut koeajettavana jonkin aikaa.
Alla Hiukkavaarassa kuvattu /ajettu raina 7. tammikuuta 2018. Voin taata että tällä systeemillä kuvattaessa materiaalia tule paljo tai aivan kauhean paljon. Musiikki clippiin tuli vähän sillen arpomalla mutta passaa tälläiseen armeija milijöön. Ääniä on myös kerätty kokeeksi laitteella Zoom H1.
Kuva on varsinkin nyt kun tiet ainakin täällä Oulussa ovat  💣💥😱😝😡🙏😈😰 kuoppaisia ja tuo viritys vapisee kameratelineessä hiekkapussien pidättelemänä autossa (tärisee melkoisesti) tulos melko hyvää. Imukupeilla kokeilin kiinnittää systeemiä ikkunaan mutta ainakin ennen kuin auto lämpesi kunnolla pito ei ollut hyvä. 
Siinäpä sitä höpinää katotaan raina . . .

                  






Linkit ohjaavat minun aikaisempiin Hiukkavaara blogeihin.
Seuraavaksi luultavasti joen toiselle puolen Kauppilanrantaan.
Blogin lopussa palautelaatikko tai arthakk@yahoo.fi
Joopa joo . . . ja silleen.


torstai 25. tammikuuta 2018

Voihan video minuutti Oulua.

Kuva Phantom 4 pro 4. helmikuuta 2017

Kuvat ja videon pätkät talven 2017 satoa. Hietasaaren majakan materaali aivan ensimmäiseltä drone lennolta. Pakasta vetäisty kopu.


                     

Kuvien ottopaikkoja hakiessa samalla kertynyt lennolta videonpätkiä joista nyt kokeeksi sellainen minuutin pätkä. Pientä parran pärinää asiasta , mikä on oikea clipin pituus. Ei varmaan mitään oikeaa mittaa olekaan mutta puhutaan 5 min ja yli olevan pelkkää lentoa rasite. Niin jos ei ole vauhtia ja vaarallisia tilanteita pelkää maisemaa.

Phantom 4 pro kuva 11. helmikuuta 2017

Samoin Phantom 4 pro  16. helmikuuta 2017

Videolta kaapattu 18. helmikuuta 2017

Videolta kaapattu 18. helmikuuta 2017

 
Videolta kaapattu 18. helmikuuta 2017

 
4. maaliskuuta 2017
Helsingin Sanomat, 31.01.1927, nro 30, s. 2
Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

Tämä sitten hieman vanhempaa säätietoa. Näyttää melkoisen karkealta sitä sun tätä sinne sun tänne nykyiseen nettityylin tarkkoihin ennusteisiin tottuneelle , mutta noilla on silloin menty.

Kaiku, 28.01.1927, nro 22, s. 1
Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

Samanlaisia ongelmi linjoilla on ollut ennenkin noin 90 vuotta sitten tosin silloin puhelinlangoilla ja hieman pienemmässä määrin kuin nyt sähkölinjoilla.

Helsingin Sanomat, 25.01.1929, nro 24, s. 1
Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

Nytpä tuli vastaan sellainen vehje (hiukan vanhempaa päivän lehtiä selatessa) jota en ole ennen nähnyt enkä kuullut puhuttavan Fennia - lumensulattajasta. Alkutalvesta muistaakseni oli juttua jostain lumensulattajasta jonka hankintaa puuhasi Helsinki muistaakseni. Ei tainnut olla Fennia. Pitääpä kysäistä Fennia K-raudasta kunhan käyn niillä nurkilla.
Siinä taas kaikenmoista höpinää kera kuvien, videon ja päivän lehtien. Ei muuta kuin Joopa . . . joo.


lauantai 13. tammikuuta 2018

Voihan video rantareitti 2



Tässä reitti ja alla clippi. Käydään pikaseen vilikaseen Kirkkotien venevalkamaa.

     




Videolta kaapattua kuvaa ja semmotista 0 keliä. Dronella kuvattu.




Videolta kaapattua kuvaa ja katse Oulujokea alaspäin. Dronella.




Videolta kaapattua kuvaa eikä niin kaksista, mutta tuosta näkee että rantatien hommat etenee hyvin sukkelaan . . . tai joutuisaan . . . kyllä siellä videon otto hetkellä jokin liikahti. 😋



Tämä on sellainen kuvauksellinen pihapiiri jota kuvasin viime vuonna loppukesästä. Mihin vuodenaikaan tahansa niin löytyy aina kuvauksellista maisemaa ja jotain uutta varsinkin kun ottaa kuvia kopterilla hieman maajalkaa korkeammalta. Drone RAW eli DNG. Niin tämähän on tietysti Oulujoen pappila ja taustalla kastellin rannassa häärivät kaivinkoneet.



Dronella DNG.


Nikonilla panoraaman vasen puoli. Oikea puoli oli osassa 1.




Kinoksen takana Oulunsuun pirtti. Nikon raw. Toivottavasti edellä oli hieman mielenkiintoista katseltavaa tai ainakin katseltavaa nykyisille ja entisille Kastellilaisille sekä myös muille.




Kaiku, 17.11.1927, nro 266B, s. 34
Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot


Makea kahvila missähän on sijainnut Kastellissa. Vintage Oulu ryhmäläiset jos tietoa niin  voisiko saada murusen.





Liitto, 31.05.1921, nro 120, s. 1
Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot


Tuossa lehdessä oli Oulusta pitkä esitelmä ja oli siinä sen tekijän nimikin , mutta enpä nyt jaksa muistaa. Tärkeän näköinen herra niin on viisasta tekstiäkin , mutta eiköhän tuo esimerkki riittäne tuosta asiasta. Jos jotakuta kiinnostaa niin Liitto 31.05.1921 Nro 120 kertonee lisää tai sivun väsääjältä voi tiedustella tässä privaatti osoite : arthakk@yahoo.fi          



Pohjolan Työmies, 23.09.1925, nro 113, s. 2
Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot



MUTTA SITTEN ! Jumankauta mitä rosvoja Piiraisen makasiinista polkupyörä kähvelletty eikä siinä vielä kaikki . Osuuskaupan kellarista tonnin edestä kalosseja. Olisi tuon luullut rittävän, mutta vielä piti ruveta länträämään limsan kanssa kellarissa keskellä yötä.  Taas tulee kysymys mieleen, että missä oli vuonna 1925 Osula Kastellissa.

Siinä tämän kertainen mitä keksitään ensi kerraksi Joopa . . . joo.



keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Voihan video rantareitti 1


Tässä reitti ja alla clippi. Käydään pikaseen vilikaseen Emännänpolun päässä olevalla uimarannalla mitä näkkyy. Virallisesti Oulunsuun uimaranta.

                  

7. tammikuuta 2018 -5º  tuuli luoteesta 22.2 km/h  6.2 m/s selkeää. Kameran sijottelussa hieman ongelmaa. Tarvike paketti jossain maailmalla tulossa. Melko hyvää kuvaa 4K kun katsoo kuinka pieni kamera on. Kuka muistaa tai tietää, nuoret tuskin nähneet vihreän nortti askin. Niin hieman sitä pienempi. Isommissa käsissä meinaa tulla ongelmaa myös kun on kesketus näyttö. Kosketus ala n. suuri postimerkki. 😆


Ja tätä rantareittiä jota on odotettu on nyt alettu valmistamaan.

Oulujoki Kastelli Finland

Clipn kanssa samana päivänä otettu 2 kuvaa panoraama. Nikon D5500 ja Tamron 16-300.

Oulujoki Kastelli Finland

Samoin Nikon useamman kuvan panoraama siitä oikea laita. Vastarannalta kuvattu.

Oulujoki Kastelli Finland

Nikon kaksi kuvaa panoraama.

 Oulujoki Kastelli Finland

 14.2.2017 Phantom 4 pro. Videolta kaapattu kuva.

Oulujoki Kastelli Finland

 14.2.2017 Phantom 4 pro. Videolta kaapattu kuva.

Oulujoki Kastelli Finland

 14.2.2017 Phantom 4 pro. Videolta kaapattu kuva.

  

Selailin päivän lehteä tai ei se nyt aivan tuoreimmasta päästä ollut , mutta kuitenkin hoksasin kuinka Oulun Osuuskauppa on alkamassa linja-autoliikennöitsijäksi. Mielenkiintoista ja polliisi on huolissaan Asema- ja Kirkkokadun vilkkaasta liikenteestä jos sinne sekaan vääntäytyy vielä onnikka. Voi hyvät ihimiset sitä ruuhkaa. 😝 Eletty on ennenkin. Jos pääsisi vaikka yhdeksi tuon syyskuun päiväksi tallustamaan sen ajan Ouluun . . . voishan se olla.

       
Kaiku, 26.09.1925, nro 221, s. 3
Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

Sitten vielä autokuumeesta poteville tavaran kuljetuksiin Chevrolet. Huomaa puhelinnumero . Noitahan vielä jotenkin muistaisikin.

Siinäpä sitä monenmoista höpinää. Rantareitti 2 muutaman minuutin clippi olisi valmis kunhan siihen saisi saatesanat ja muutaman kuvan vielä löytäisi. Eipä tällä erää muuta kuin Joopa . . . joo.


tiistai 2. tammikuuta 2018

Voihan video Kastelli . . .



Siinä kuljettu reitti.

                    

Tällainen videon pätkä tai toisteten mielestä pitkä, mutta kuitenkin kuvattu Kastellin läpiajo harmaana joulukuisena päivänä. Tämä on vain sellainen kamera kokelu kuinka kuvaa tulee kortille auton ikkunan läpi kameran roikkuessa pomppivassa autossa akkunalla. Videolla ei ole vaudikkaita takaa-ajoja tai vaarallisia tilanteita kuin ei myöskään väkivaltaa. Tiet kylläkin olivat niin kuhmuraisia että oiken puistelivat kameraa tosissaan siksi K8. Kameran oma vakaaja ei päällä ja Feiyutechkin vakaaja vielä paketissa.
 Clippiä ei ole fiksattu muuta kuin leikelty muutamalta otokselta, tekstitetty ja lisätty musiikki. Kuvattu 31. joulukuuta iltapäivällä ja ilima mitä nyt Oulussa talvikelillä 0º. Katotaan kunhan päästään kokeileen vakaajan kanssa autossa , pyörän päällä ja kävellen . . . hölökäten  😋