lauantai 16. syyskuuta 2017

Onkijat ja näyttävät kulissit

18.8.2016
19º C  sade 0 pilveä on tuuli 4.5 m/s koillinen.

Nikon D 5500  Tamron 16 - 300 
NEF  6000 x 4000 1/1250 f / 9.0  50 mm ISO 160
65°0'50" N 25°26'8" E   Google map

Kun on puhuttu näistä aidoista ja muokatuista kuvista niin tässä esimerkkinä  nyt yllä oleva kuva. Kuva on kopioitu muistikortilta bloggeriin. Kuva on kameran esiasetuksien mukainen. Käytän esiasetuksina myös paljon latteaa (flat) jolloin kuva on aika harmaja. RAW kuvissa kamera kerää kuva-alalta kaiken tiedon (minulle ystävällisesti kerrottu) joita sitten muokataan näkyviin tai piiloon kuvan näkyvään versioon.
Jotta asia olisi hieman kimurantimpi (asiantuntijat pääsisivät esille) melkein jokaisella kameran valmistajalla on oma RAW kuva nimi ja kuvankäsittely ohjelma sekä pientä kikkailua tai sopimattomuutta toisen ohjelman kanssa. Esimerkiksi nämä kuvat Nikonin RAW kuvia eli NEF.
Ole opiskellut näitä kuvauksen saloja kantapään kautta tai melko paljon myös maastossa rähmällään mutta kuitenkin noin systeemillä ammu  ja katso mitä siihen jäi. Olen huono neuvomaan toisia näissä asioissa mutta itselle on tullut sellainen vaiston varainen tuntuma mitä nyt pitäisi tehdä tai ainakin yrittää tehdä.
Sitten jos tulee mieleen jokin ratkaisematon kysymys onhan meillä tämä ehtymätön tiedonläde netti. Olen niin sanotusti "hokannut" monta kertaa että kun netistä lähtee hakemaan tietoa niin kohta huoma olevansa pääsemättömissä netin herättämien lisäkysymysten kanssa


Tässä samainen kuva kun sitä on herätelty Lightroomissa noin hieman ylitse ja jos joku rupeaa puhumaan markkinataulu tyylisuunnasta niin voihan sanoa kokeneensa maiseman kuvanotto hetkellä tuollaisena.  Vanha kuvaaja ystäväni sanoi neuvoksi kuvankäsittelyyn " jos et muuta ossaa niin laita nyt etes horisontti suoraan tai jos se on tairkoituksella vinossa niin käänä niin paljon että ei näytä vahingolta" . Siinä hyvä neuvo alkajaisiksi. Käsittelyyn löytyy monenlaisia ilmaisia ja maksullisia ohjelmia . Neuvoja netistä.

1/1000  f / 9  31 mm  ISO 160

Silloin "ennen vanhaan" kun filmille kuvattiin ja muutamaa rullaa kehitettiin ja leikeltiin päivä pimeässä vessassa niin kuva ottaminen piti tarkkaan miettiä. Filmit olivat kallita ja jos itse teki kuviksi niin työläitä mutta olihan se jännää . . . joopa joo
Oululaiset tuntevat tehtaan mutta kerrotaakon muille että sehän on Stora Enso. Hyvin keskeisellä ja näkyvällä paikalla Oulussa. Kun mennään jonkin aikaa eteenpäin niin se on suorastaan Oulun keskustassa monumenttina kirkon kanssa kun valkea on purettu pois ja katuja avattu liikenteelle 😝


Nikon / Tamron 150-600 1/125  f / 11 600  ISO 160
64°59'25" N 25°25'12" E
Kevennykseksi rouva ja tytär joutsen . . . ehkä 


Karttapaikka-Maanmittauslaitos

Linkeistä pitäisi aueta maanmittauslaitoksen karttapaikka, mutta näyttää toisinaan tomivan melko hitaasti ja välilläi ei ollenkaan mutta . . .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti