torstai 2. marraskuuta 2017

Onko tämä Tiirasaari . Video "talvistelua"

Eihän tämän nyt pitänyt tälleen mennä mutta kuitenkin ajauduin saaren rantaan kyselemään, mikä missä minkä niminen ja silleen. Päivä 31. lokakuu 2017 aurinkoinen pilvetön tuuleton -5º C hieno keli.


Vähän samalla systeemillä kuin kerrottiin Satosen Esan mettästävän. " Hei pojat ! mikä pensaassa rasahti." Lippaat tyhjäksi puskaan ja sitten kattomaan mitä paikalle jäi. Niinpä niin ne on niitä juttuja saunaillasta aamu tunneilla. Nyt  kun minä  rupesin kortilta katteleen mitä sinne räpsinnän jälkeen jäi niin huomasin tuon pienen saaren nysän tuossa rannan lähellä. Sen verran alkoi pieni saari kiinnostamaan että piti avata kartta ja katsoa onko se oikein nimettykin.


Eri kartoissa saaret on esitetty erillä tavoin joko erikseen tai melkein yhtenä Kiramosaaren kanssa ja ilmakuvassa voisi olettaa olevan vain kolme saarta. Sorsasaari, Kiramosaari ja Tiirasaari. Kartoittaja on myös varmaan pyöritellyt tuota Tiirasaaren nimeä ja kun ei ole tiennyt mikä niistä niin sitten paiskannut sen puolihuolimattomasti tuohon noin vaan. 


Saatiimpa siinä saaresta asiaa ja joku tietää nimet mutta katotaan ja kuunnellaan kertooko meille.


Melkoisen tasainen keli ei paljolti värettä Rommakonselällä.


Hiukan jääriitettä havaittavissa siellä täällä.


Siinä innostui pikku pakkasessa selkä märkänä paperia vääntävä tehdaslaitos oikein komeasti höyryämään. Tuossa nurkan takana kehuttiin tämän paperia tekevän fabrikin olevan suomen suurin toimiva alan firma. Tiiäppä tuota kun ei ole tullut käytyä kattomassa sitten 60-luvun jälkeen.


 Ja nyt niin kuin asiaan. Tämä videon pätkä on taas kasattu noista lentelyn aikana kertyneistä videoista. Syy tämän päivän lentoihin oli kopterin ilmoitus " jotain häiriöita turvallisuus moduleissa". Sen jälkeen alkoi tulemaan kehoituksia päivittää ohjelma. Päivityksen jälkeen ajatus oli kokeilulennosta sillä paljon on kertomuksia kuinka päivitys on sotkenut konetta vain enemmän.
Siinäpä sitten kiertelin jousiammuntaradan yläpuolella ja tarkkailin lentoa. Ei tullut edes ilmoitusta palelevasta akusta. Pakkasin akut hieman lämpimämmin ja siirsin laitteet auton sisälle peräkontista se varmaan auttoi. Viime talvena lentelin meren jäällä melko kovalla pakkasella ja tuulella eikä mitään ongelmaa. Vain akkuja paleli. Siinäpä sitä taas että . . . Joopa joo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti