perjantai 26. helmikuuta 2021

Ainolan puistossa pyörimässä kai . . .


 

Insta360 R kameralla  otettu pallokuva 360° ja säätäkin oli +4 C aurinkoa hivenen tuulta. Aikaisemmin vuodenvaihteessa käyty samalla paikalla yrittämässä  saman moista pyörylä kuvaa, mutta silloin laitteet alkoivat valittelemaan kylmyyttä ja lopettivat yhteistyön kanssani. Kuva laitettu Googlen karttaan sen kautta kierrätetty (upotettu) tähän blogiin.


Kortti Hupisaarten puistoalueen yleissuunnitelmasta.



Mikähän lienee tämänkin katoksen historiikki. Varmaankin kun penskoina tuolla samoiltiin niin oli tämä rakennelma jo paikoillaan kun on niin iäkkään näköinen.



Sama kuva ensimmäisen kuvan kanssa. Tämä on ladattu ensin Faceen ja sen kautta sitten upotettu blogiin. Facen kanssa ollut hieman ongelmia näiden 360° kuvien kanssa. Ongelmat alkoivat kun uudistivat Facen siihen asti toimivat ilman ongelmia.




Ainolan lastentarha (per. 1901) Oulun Kiikkusaaressa, 1910-luku. Lapsia ja lastentarhanopettajia piirileikissä lastentarhan pihalla. Karelialistisia piirteitä mukaileva lastentarharakennus (valm. 1903, suun. Viktor J. Sucksdorff) tuhoutui talvisodan aikana pommituksissa tammikuussa 1940.  
Date 1910.  From Wikimedia Commons



Sama paviljonki hieman erikoinen kuvakulma josta kiittäminen Insat360 R. Kuvat monen mielestä vähän vaikeasti luettavia



Kaleva " Oulun parempi väki rakennutti 1880-luvulla Linnansaareen korkeatasoisen kylpysaunan. Kylvyt houkuttelivat myös sen ajan turisteja, jopa Englannin "lohiloordeja" ".






                             1934 Oulun kauppatorilla ihmeteltiin supon aiheuttamaa tulvaa.


Joskohan nyt suljettaisiin tämä sivu ja alettaisiin katteleen löytyisikö uuteen sivuun jotakin vanhaa tai uutta ennnen näkymätöntä.



maanantai 22. helmikuuta 2021

Jonninjoutavaa jäärännissä ajelua Nallikarin edustalla ja kuinka siihen liittyy nappilaatikko.

 





Kuvattuna Sony FDR - AX35 videokameralla talvella luulisin kun on noin paljon lunta ja jäätäkin. Kuvat ovat aikavälillä 1900 - 2021, mutta ei anneta sen häiritä vaan ollaan niin kuin ei huomattaisikaan.



Kevään ensimmäiset rahtialukset, tanskalaiset "Silja Dan" ja "Perla Dan" saapuvat jäänsärkijä "Sisun" avustamana Oulun eteläsatamaan 9.4.1959: jäänsärkijä "Sisu" elementissään.
AineistotyyppiKuva
Aiheen paikka
Suomi, Oulu; Pohjois-Pohjanmaa
Aiheen aika
09.04.1959, 1950-luku, 1900-luku
OrganisaatioMuseovirasto
Kokoelma
JOKA Journalistinen kuva-arkisto
Kaleva

Turun museokeskus Museoarkisto 23.12.1937 - 5.2.1938



Toiset paatit kulkee omin avuin ja toisia pitää hiukan jelppiä jos vauhti meinaa loppua.




V. 1911 meillä oli 32 majakkaa, joissa oli
vakinainen vartiosto; v:n 1909 lopussa oli 346
loistoa (loistopoijut mukaan luettuina) ilman
vakinaista vartiostoa (1899 vastaava luku 152).
Kaukana meressä olevia kareja ja matalikoita
osoittamaan käytetään majakkalaivoja,
joita 1911 oli 11. Loistopoijuja oli sam. v. 3.
Useihin majakoihin ja muihinkin tärkeihin
paikkoihin on asetettu sumumerkkilaitoksia,
joista vanhin on tavallinen - soittokello ja
tehokkain osaksi höyryllä osaksi puristetulla ilmalla
käypä sumusireeni; sumumerkkejä annetaan
myös laukauksilla. Muutamin paikoin on
kello-poijuja, joiden kellot soivat aaltoliikkeen
liuoju-tuksesta. Luotsilaitoksella oli 1911 12
höyryalusta sekä sen alaiset valtion jäänmurtajat
.,Murtaja" (rak. 1890; 1,300 lievosv.), „Sampo"
(rak. 1898: 3.000 lievosv.) ja Jarmo" (rak. 1907;
3.850 lievosv.). Useille ulkosaarien luotsipaikoille
on hankittu kannelliset luotsikutterit (1910 13).

                                                         Pieni Tietosanakirja, 4 osaa, 1925-1928.




Suomalainen jäänmurtaja Sampo , rakennettu vuonna 1898 ja romutettu vuonna 1960, läpi merikokeita. Wikimedia Commons



"SAMPO"; tulitikkurasia

AineistotyyppiEsine
OrganisaatioKansallismuseo
Kokoelma
Seurasaaren ulkomuseon kokoelmat

Siinähän se yhteys Sampo ja Sampo








  • Jäänmurtaja Jääkarhu 







Tuossa alue jossa temmellettiin eli kuvattiin tuosta lintutornista ja laivat (mm. Polaris) luonnollisesti  painivat tuossa merellä. Laivaväylä tulee tänne kuvan alalaidassa näkyvään satamaan.



Tämä nyt ei oikein kuulu joukkoon, mutta onhan siellä nappeja tikkuaskissakin ja tuo jäissä nyhjääminen vaatii hieman äksöniä tai herättelyä. Kyllä jollakin on ollut tosi kiire jonnekin jonninjoutavaan. Hieman näytti olevan nimitys vaikeuksia . . . ollako auto vai lentokone.



Lopuksi yksi merihenkinen rallatus mikä sopii hyvinkin näin aiheesta karanneeseen blogiin tai oliko tässä nyt alunperinkään aihetta senkun vain kahlailtiin Nallikarin rantavesissä.
Seuraavan blogin aiheena on Matias Murtomaa joka on toiminut 25 vuotta Gongossa Pointe - Noiren torilla suksikauppiaana. . . Jooo.



sunnuntai 7. helmikuuta 2021

360° kuva Ainolan silta ja muuta materiaalia aiheesta eri vuosilta.





Kuva Arto Häkkilä 

Lauantaina 05022021 -15° C  -20° C ja sellainen pieni puhallus  09:00 - 11:00. Insta360 One R, kolmijalka teline ja 3 m näkymätön insta vapa palelevin sormin. Aurinko pilkoittaa juuri ja juuri kattojen yli.

                                      Kuva Arto Häkkilä

Kuva mistä pallo on väännetty ennen pientä trimmausta. Myös tuo HTML  tuottaa pientä kiusaa tai opettelua noissa 360° kuvissa


                                     
Tässä silta Google kartalla.



Uuno Laukka kuvannut saman sillan vastarannalta. 
                               © Pohjois-Pohjanmaan museo



Ainolan silta, taustalla Tuomiokirkko
Bonin Volker von, kuvaaja
Organisaatio Museovirasto - Musketti
ajoittamaton Oulu






https://pixabay.com/









Löytyhän niitä kuvia eri kulmilta sillasta ja eri aikakausilta . Totta puhuen tuo oli vain pieni raapaisu sillä tuosta kohti löytyy varmaankin useita kymmeniä otoksia museoiden sivustoilta. Omista arkistoista en vielä kerennyt katsomaan kuin tuon yhden uuden 360° version ja puhumattakaan videoista . . .

Jos löytyy virheitä teksteissä tai asioissa niin tuohon alhaalla olevaan lokeroon tarinaa. Myös mielipiteet että myös kysymykset käy. Koitan vastata näin amatöörin taidolla.


Hiukan historiaa

Kamera; Vive V 3