perjantai 27. syyskuuta 2019

Uutta ja vanhaa Torikadulta.




Kuvattu 15.syyskuuta 2019


Oulu. Kaupunginojan silta Torikadulla ojan reunalta kuvattuna.
Pohjois - Pohjanmaan museo Uuno Laukan kuvakokoelma


Syyskuun 15 päivänä kuvattu otos mustavalko versio.


Uuno Laukan kuvasta leikattu puolikas . . . noin.


Tässä kuvat päälekkäin ja nyt tulee näkyviin kameran erinlainen optiikka, kuvakulma, etäisyys ym. vaikuttavaa tekijää. En tiedä milaisella kameralla Uuno on kuvan ottanut mutta minun ottamani kuva on tallenettu Sonyn FDR-AX53 kameralla ja tässä vaiheessa "nyt mää sen hokasin kuinka se pitää tehdä ". 
Kuva ei ollut nyt mikään hyvä esimerkki tämmösestä vertailukuvasta mutta kun tuo sillan kuva nyt sattui tuohon koneelle ja tämä on selainen kokeilu.





Sitten pari versiota kuvien yhdistämisestä. 


Ja samaan pakettiin vielä kuva jossa ko. silta etualalla. Kuva on keväältä 2019.


perjantai 20. syyskuuta 2019

Topparoikka tänään eli vanhat poikki ja pinoon, uutta tilalle. Replacement of old railroad rails with new ones.




Kaikki värikuvat Nikon 5500 / Tamron 16-300
20. heinäkuuta 2017 Pikkarala


Kuvat otettu Oulun ja Muhoksen rajan tuntumassa noin suurin piirten justiinsa.


Ensin ratapenkoille uusia ratapölkkyjä. Kaivuri ajeli pitkin vaunuletkaa ja sirotteli pölkkynippuja radanvarteen tarpeellisia määriä ripeään tahtiin.





Pari vanhaa kuvaa malliksi kuinka sitä ennen värkättiin rautatietä ajeltavaan kuntoon. Huomattava on myös naisten osuus topparoikassa lapion varressa. Muutamissa kuvissa oli vallan vain naisia kiskojen kimpussa.


Vanhojen kiskojen rinnalla uudet odottavat vaihtoa.



Rata katkotaan pätkiin ja . . .


viedään pois odottamaan kuljetusta pois maastosta.


Kuvassa Hangaksentien ylikäytävä.


Oikealla uusia ratapölkkyjä jotka ovat valmistettu betonista.




Vanha rata on saatu pois edestä ja nyt kauhotaan vanhaa sepeliä penkalle.


Alusta tasataan.


Uudet ratapölkyt ja kiskot viritellään kohdalleen


Ennen se oli tämäkin homma melkoista lapiointia ja käsityötä. Lieneekö näillä miehillä lapiota laisinkaan.


Tämä on sitten se työkone joka asettelee kiskot kohdalleen.


Topparoikka matkalla kohti Pikkaralan liikennepaikkaa.




Sitten paikalle tulee sorajuna .


Sora kipataan ratapölkkyjen väliin ja kiskotus pysyy paikoillaan.


Hiukan oudompi veturityyppi suomen radalla.








Nopeasti käy radan vaihto kun on oikeat koneet ja näkee että tämä ei ole ensimmäin pätkä jota rempataan.


Kyllä siinä nyt kelpaa uudella radalla huitasta menneen matkustajia Kuopioon tai raskasta malmijunaan Vartiuksesta Nokelaan

Kaksi Youtube videota Pikkaralasta ja yksi tuirasta.