torstai 26. lokakuuta 2017

Toppilansalmen rantoja.

Sunnuntai kallistumassa iltapäivälle ja täysin pilvistä, suunnaltaan vaihtelevaa tuulta 1.9 km/h  0.5 m/s  +2º C . Sää on EFOU Oulun lentoaseman rekistöröimä ja tuskin poikkeaa kovin paljon Toppilan säästä. Hyvä lentosää mutta kuvauksen kannalta olisi saanut olla hieman kirkkaampi keli tai miten sen nyt ottaa. Talven tuloa enteilee ensimmäin dronen ilmoitus "akkua palelee" akun lämpötilasta huomautus. Hiukan paikallaan käyntiä ennen kuin nostaa ylös ja akkujen kuljetteluihin hieman villasta että eivät valita.




Tässähän se myllystä säästetty osa on. En aina ymmärrä näitä tämöttisiä virityksiä ja se on ainakin selvää että ei tuon säästely ollut ilmaista. Olisivat säästäneet myllystä yhden oven karmin ja panneet sen tuohon uuteen pytinkiin kellarin oveksi, sinne johonkin piiloon. Sitten vain sanomaan kun pytinki on valmis että tässäpä entisöiyty mylly . . . Jeeeee !  Mitäpä tuo minulle kuuluu. 11. helmikuuta 2017 13:25:59 .

Kaikki kuvattu dronella ja joukossa muutama videolta leikattu.

Tässä tämä seinä jatkettuna. Paljon on muuttunut sataman ilme siitä kun ensimmäiset röökiaskit käytiin ostaan pienistä puutavaraa lastaavista laivoista.


Tulikohan siinä pieni harkinta virhe (tai puuttui se aavistus) kun tuo voimala nakattiin tuohon sataman taa joutomaalle. Nyt sen varjoon rakennetaan Oulun korkeimpia ja kalliimpia taloja.



Tämä videolta värkätty panoraama.


Ja tässä mylly ennen entisöintiä 6. heinäkuuta 2016. 16:38:46. Myrskypilviä taustalla.



Jotta ei tämä katsaus menisi aivan myllyksi niin käännetäämpä katse kohti sataman perää.

Videolta liimailtu



Käännytään lisää oikealle ja horisontissa siellä jossain oikein kaukana siintelee itte Oulun City.


Tämä sellainen "hättäinen laukaus" eli kun tämä dronen kamera otta kuvia päätteellä .dng vastailee raw kuvaa niin kesken videonnin otettu kuva on .jpg. Vasta tullut opittua tuokin.


Villa Hannala vanhaa uuden asutuksen kyljessä tunnelmallinen kahvila.

Videolta revästy.

Ja vielä kun käännytään tulee toisen rannan pytingit ja horisontissa meri sekä Hailuoto. Oikein kauaskatseine henkilö saattaa jopa nähdä Luleån. Tästähän näkee vaivatta mm. taustalla Amsterdamista tulossa ja Nuottasaareen menossa olevan Hollantilaisen "Ankie" 90 m rahtilaivan . . . Joopa joo
( Täytyy tunnustaa että tuo laiva tuolla taustalla on se minkä sanoin sen olevan. Katsoin sen Oulun sataman laivalistasta)  😉   
                                                       Tästä kopteri ilmaan. Linkki karttaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti