keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Ookataan Oulussa Osa 1 Drive in Oulu Part 1


Kamera Gopro Heros5 Black

Tästäpä kurvataan Vaalantieltä Hintantielle ja ei muuta kuin kerätään matka talteen Hintantien toiseen päähän ja sitten tutkitaan kummonen raina tuli.


Korea ilma aurinko melkein pilvettömällä taivaalla. Muutama aste pakkasta eikä tuulta laisinkaan. Heti ensimmäisen mutkan jälkeen tien päässä pilkottaa Hintan kirkko.


Tässä oikealla Sale ja jos oikein muistan niin ennen oli  Salen kohdalla toisella puolen tietä Osula.


Tässä menee hintantie pohjantien ali jossa on ollut kovasti noita kaista ja siltatöitä.


Siltojen kantavuutta ja leveyttä piti kohentaa mutta rekkojen painot kohenivat nopeammin eli nyt kai joudutaan rakentelemaan uudet sillat.


Rautasilta ja Nokkalan vanha koulu pilkistävät vasemmalla.


Vanhan koulun kohtalo lienee tilanteessa eipäs joopas tiiä häntä.



Video kuvattu Goprolla ja tarinan kuvat irroiteltu rainalta. Video hämmennetty katkottu pätkitty ja liimattu sekä tekstitetty että myös mussiikki liimattu paikalleen Pinnacle Studio 22 ohjelmalla. Kuvia kohenneltu hieman Lightroom ohjelmassa.  Katotaan mitä sitten keksitään.
Muutama linkki aiemmin esitettyihin videoihini.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti